Kirjoitin nettiläsnäolon alasajosta ja luopumisesta.
"Luurittomuus nosti esiin myös levottomuuden. En voinut enää paeta rauhallisuutta. Tunnetta voi verrata minkä tahansa uuden asian aloittamiseen, innostutaan, suunnitellaan, tehdään hankintoja ja säädetään varusteet kuntoon. Ollaan ihan täpinöissä. Vihdoinkin jotain uutta, mitä vielä, jotain, ihan mitä tahansa. Kunnes kaikki on valmista ja jäljellä on enää vain aloittaminen ja tekeminen. Uudet tavat kaatuvat usein siihen, toiston vaikeuteen. Kärsivällisyyden puutteeseen. Rauhattomuuteen. Digitaalisessa luopumisessa tekeminen ja toisto tarkoittaa sitä, että ei tehdä mitään. Mitä nyt, kun perusluuri, kamera ja bussikortti on hankittu? Ei mitään. Elät kuten ennenkin. Ei enää mitään uutta jokaisella sormen sipaisulla, vain rauha. Kännyköillä paetaan rauhaa, ajatuksia, painetta paeta rauhaa, ei mitään."
Lue Geminissä: